Olen luonteeltani läsnä oleva, empaattinen, intuitiivinen ja tarkkaavainen kuuntelija. Kohtaamisissa tärkeintä on asiakkaan kunnioittaminen. Uskon aina, että asiakkaalla itsellään on jo kaikki vastaukset olemassa ongelmiin ja pulmien ratkaisuihin. Tehtävämme on löytää ne yhdessä ja valjastaa ne käyttöön asiakkaan vahvuuksien avulla.
Työtapani
Tapaamisilla määritämme tavoitteen kohti toivottua tulevaisuutta. Löydämme voimavaroja ja vahvuuksia sekä tunnistamme elämässä hyvin olevat asiat. Kaikki muutokset tapahtuvat pienin askelin ja asiakkaan omassa tahdissa. Asiakas tulee kohdatuksi, nähdyksi ja kuulluksi empaattisella otteella. Elämänhistoriaa ja menneisyyttä tarkastelemme havainnoiden ja tunnistaen mahdollisia ajatus- tai toimintamalleja, jotka saattavat olla haitallisia. Keskustelun lisäksi voimme käyttää erilaisia kehon ja mielen rauhoittamismenetelmiä, kuten hengitys-, rentoutus-, tai mielikuvaharjoittelua. Mahdollista on myös saada oivallustehtäviä, tunteiden hallinta- ja tarkastelutehtäviä, jotka vievät kohti itselle toimivampaa arkea.
Vastaanotto
Vastaanotolleni voi tulla yksin, yhdessä kumppanin tai koko perheen kanssa. Tapaamiset järjestyvät kotonani rauhallisessa ja yksityisessä tilassa sekä tarpeen vaatiessa etäyhteydellä tai puhelimitse.